Tulosta tämä ALKUUN

MITÄ TAPAHTUU KUOLEMASSA

Mestarien kirjeet A.P. Sinnettille
Kirje n:o 68 (VMK-XVI)(16)
Saatu heinäk. 1882

1) Viimeisessä Theosophistissa, s. 226, palsta 1, olleeseen kirjeeseen liittyvät huomautukset tuntuvat minusta hyvin tärkeiltä ja lieventävän - en sano vastustavan - paljon sitä, mitä meille on tähän asti kerrottu spiritualismista.
Olimme jo kuulleet sellaisesta henkisestä elämäntilasta, jossa uudelleen kehittynyt ego nauttii jonkin aikaa tietoisesta olemassaolosta ennen jälleensyntymistään toiseen maailmaan; mutta tämä puoli kysymystä on tähän asti sivuutettu. Sen johdosta tehdään vielä eräitä selviä väitteitä, jotka puolestaan antavat aihetta uusiin kysymyksiin.
Devachanissa (olen lainannut Theosophistini eräälle ystävälleni eikä minulla ole sitä käsillä, mutta se, jos muistan oikein, on nimi, joka on annettu kuvaillulle henkiselle onnentilalle) uusi ego säilyttää ilmeisesti täydellisen muiston maanpäällisestä elämästä. Onko näin, vai erehdynkö jossain suhteessa?

1) Itse herramme Buddha on kuvaillut allegorisesti devachania eli "Sukhavatin" maata. Se mitä hän sanoi, on löydettävissä Shan-Mun-yin-Tungista. Tathagata sanoo:
"Monien tuhansien myriadien maailmankuntien päässä tästä (meidän) järjestelmästä on onnen paikka nimeltään Sukhavati.... Tätä seutua ympäröi seitsemän aitariviä, seitsemän riviä avaria verhoja, seitsemän riviä huojuvia puita; tätä arhattien pyhää asuinsijaa hallitsevat Tathagatat (Dhyan Chohanit) ja vallitsevat Bodhisattvat. Siellä on seitsemän kallista järveä; niiden keskellä virtaavat kristallinkirkkaat vedet, joilla on 'seitsemän ja yksi' ominaisuutta eli tuntomerkkiä (YHDESTÄ emanoituneet seitsemän prinsiippiä). Tämä, oi Sariputra, on 'Devachan'. Sen jumalainen udumbara-kukka luo juuren kaiken maan varjoon ja kukkii kaikille niille, jotka siihen ulottuvat. Ne jotka ovat syntyneet autuaaseen maahan, ovat todella onnellisia; siinä kehityskaudessa ei ole enää suruja eikä murheita... Myriaadit henget (Lha) etsivät sieltä lepoa ja sitten palaavat omille seuduilleen. Toisaalta, oi Sariputra, tuossa ilon maassa monet, jotka ovat siellä syntyneet, ovat Avaivartyoita..." jne. jne.

2) Lukuunottamatta sitä seikkaa, että devachanissa olemisen aika on rajoitettu, tämän tilan ja tavallisen uskonnon taivaan tilan välillä on hyvin läheinen yhtäläisyys (ottamatta huomioon antropomorfisia käsityksiä jumalasta).

2) Varmasti uusi ego, kun se kerran on jälleensyntynyt, säilyttää tietyn ajan - joka on suhteessa sen maaelämään - "täydellisen muiston elämästään maan päällä". Mutta se ei voi koskaan palata maan päälle devachanista, eikä viime mainittu - silloinkaan kun jätämme huomioon ottamatta kaikki "antropomorfiset jumalakäsitykset" - muistuta yhtään minkään uskonnon paratiisia tai taivasta; H.P.B:n kirjallinen mielikuvitus on antanut hänelle tuon ihmeellisen vertauksen.

KUKA PÄÄSEE TAIVAASEEN ­ TAI DEVACHANIIN?

3) Nyt tärkeä kysymys: Kuka menee taivaaseen - tai devachaniin? Pääsevätkö tuohon tilaan vain ne harvat, jotka ovat erittäin hyviä, vai ne monet, jotka eivät ole kovin pahoja - heidän tapauksessaan pitkähkön tiedottoman itämis- ja raskausajan jälkeen?

3) "Kuka menee devachaniin?" Persoonallinen ego tietenkin, mutta autuas, puhdistunut ja pyhä. Jokainen ego - kuudennen ja seitsemännen prinsiipin yhdistelmä - joka tiedottoman raskausvaiheen jälkeen jälleensyntyy devachaniin, on välttämättömyyden pakosta yhtä viaton ja puhdas kuin vastasyntynyt lapsi. Se että hän ylipäätään jälleensyntyy, osoittaa, että hänen vanhassa persoonallisuudessaan on ollut enemmän hyvää kuin pahaa. Ja (pahan) karman astuessa syrjään seuratakseen häntä aikanaan hänen tulevaan maasyntymäänsä hän vie mukanaan vain hyvien tekojensa, sanojensa ja ajatustensa karman tähän devachaniin. "Paha" on meille suhteellinen käsite - kuten teille on kerrottu useammin kuin yhden kerran - ja korvauksen laki on ainoa laki, joka ei koskaan erehdy. Niinpä kaikki ne jotka eivät ole vajonneet sovittamattoman synnin ja eläimel-lisyyden liejuun, menevät devachaniin. Heidän on myöhemmin maksettava synneistään, tahallisista ja tahattomista. Sillä välin he saavat palkkionsa, saavat seuraukset aiheuttamistaan syistä.
Tietenkin se on tila, niin sanoaksemme syvän itsekkyyden tila, jonka aikana ego nauttii palkintonsa epäitsekkyydestään maan päällä. Hänet valtaa kokonaan kaikkien hänen persoonallisten, maallisten kiintymystensä, mieltymystensä ja ajatustensa autuus, ja hän nauttii ansiokkaiden tekojensa hedelmistä. Mikään murhe, mikään tuska, ei edes surun häivä tule synkentämään hänen puhtaan onnensa kirkasta taivaanrantaa, sillä se on ikuisen "mâyân" tila... Koska ihmisen persoonallisuuden tietoinen käsityskyky maan päällä on vain nopeasti haihtuva unelma, tämä kyky on samoin unenomainen devachanissa -vain sata kertaa voimakkaampi. Niin todellakin, onnellinen ego on kykenemätön näkemään verhon läpi pahuutta, surua ja tuskaa, josta saattavat kärsiä ne, joita hän rakasti maan päällä. Se elää tuossa suloisessa unelmoinnissa rakkaittensa kanssa - olivatpa he menneet edeltä tai jääneet vielä maan päälle - sillä he ovat hänen lähellään yhtä onnellisina, yhtä autuaina ja viattomina kuin ruumiistaan vapautunut uneksija itsekin, mutta joitakin harvoja näkyjä lukuun ottamatta meidän karkean planeettamme asukkaat eivät tunne sitä. Tässä, tällaisen täydellisen mâyân tilan aikana puhtaiden, rakastavien, herkkien ihmisten sielut eli astraaliset egot, jotka ovat saman harhan vallassa, luulevat rakastettujensa tulevan alas maan päälle heidän luokseen, kun itse asiassa heidän oma henkensä nousee devachanissa olevia kohden. Monet subjektiivisista spiritualistisista yhteyksistä - monet niistä, joiden välittäjät ovat puhdassieluisia - ovat todellisia, mutta asiaan perehtymättömälle meediolle on mitä vaikeinta painaa mieleensä todelliset ja oikeat kuvat kaikesta, mitä hän näkee ja kuulee.
Jotkut psykografiaksi kutsutut ilmiöt ovat, joskin harvemmin, myös todellisia. Kun herkän ihmisen hengen on "odylisoinut", niin sanoaksemme, devachanissa olevan hengen aura, se tulee muutamiksi minuuteiksi täksi kuolleeksi persoonallisuudeksi ja kirjoittaa jälkimmäisen käsialalla, hänen kielellään ja hänen ajatuksillaan, sellaisina kuin ne olivat hänen elinaikanaan. Nämä kaksi henkeä yhtyvät yhdeksi, ja siitä, kumpi niistä on voitolla tuon ilmiön kestäessä, riippuu kumpi persoonallisuus luonteenpiirteineen on vallitsevana tuollaisessa kirjoituksessa tai "transsipuhumisessa". Se mitä te kutsutte yhteydeksi, on itse asiassa molekyylivärähtelyjen samankaltaisuutta ruumistuneen meedion ja ruumiistaan vapautuneen persoonallisuuden astraalisten puolten välillä. Olen juuri nähnyt jonkun englantilaisen professorin artikkelin hajuaistista (annan sen selostettavaksi Theosophistissa varustaen sen muutamin sanoin) ja huomaan siinä jotakin, mikä soveltuu tapaukseemme. Samoin kuin musiikissa kaksi eri ääntä voi olla sopusoinnussa ja erikseen kuultavissa ja tämä harmonia tai disharmonia riippuu samanaikaisista värähtelyistä ja täydennysvaiheista, samoin on olemassa yhteys meedion ja "henkiolennon" välillä, kun heidän astraaliset molekyylinsä värähtelevät sopusoinnussa. Ja sen, heijastaako tuo yhteys enemmän yhtä persoonallista erityispiirrettä vai toista, määrää kahden värähtelysarjan suhteellinen voimakkuus yhdistetyssä akasha-aallossa. Mitä vähemmän samankaltaisia värähtelyt ovat, sitä mediumistisempi ja sitä vähemmän henkinen on sanoma. Mitatkaa siis meedionne moraalinen tila oletetun "ohjaavan" älyolennon moraalisella tilalla, niin aitouskokeenne eivät jätä lainkaan toivomisen varaa.

4) Onko devachanin rajoissa niin sanoaksemme monenlaisia tiloja, niin että kaikki joutuvat sopivaan tilaan, mistä he syntyvät alempiin ja korkeampiin tiloihin seuraavassa syiden maailmassa. On hyödytöntä lisätä olettamusten määrää. Me haluamme tietoa voidaksemme jatkaa.

4) Kyllä, devachanin tilat eroavat suuresti toisistaan, ja kaikki on niin kuin sanotte. Yhtä monenlaista autuutta kuin on maan päällä, on tajuamisen vivahduksia ja kykyä arvostaa sellaista hyvitystä. Se on kuviteltu paratiisi, jokaisessa tapauksessa ego itse on sen luonut ja täyttänyt maisemilla, tapahtumilla ja ihmisillä, joita hän haluaa tavata tuollaisessa hyvittävän autuuden piirissä. Ja juuri tämä monenlaisuus ohjaa ajallisesti persoonallisen egon virtaan, joka johtaa hänet jälleensyntymään alempaan tai korkeampaan tilaan seuraavassa syiden maailmassa. Luonnossa kaikki on niin sopusointuisesti järjestynyt, erittäinkin subjektiivisessa maailmassa, etteivät Tathagatat voi milloinkaan tehdä virheitä, eivät liioin Dhyan Chohanit, jotka johtavat alkusysäyksiä.

IHMISEN HENKINEN MINÄ AUTUUDENTILASSA

5) Päällisin puolin ajatellen, ainoastaan tässä elämässä erittäin henkistyneet olennot saisivat nauttia puhtaasti henkisestä tilasta. Mutta on olemassa myriadeja (moraalisesti) hyviä ihmisiä, jotka eivät ole lainkaan henkistyneet. Kuinka he voivat olla soveliaita siirtymään tämän elämän muistoineen aineellisesta olemustilasta henkiseen?

5) Se on "henkinen tila" vain meidän oman karkean "aineellisen tilamme" vastakohtana, ja kuten on jo sanottu, juuri sellaiset henkisyysasteet muodostavat ja määräävät tilojen monet eri "lajit" devachanin rajojen sisällä. Alkuasukasheimoon kuuluva äiti on yhtä onnellinen kuin kuninkaallisessa palatsissa asuva äiti eksyneenä ollut lapsensa sylissään; ja vaikka lapset, jotka ovat kuolleet ennen aikojaan ennen seitsenkertaisen olemuksensa täydellistymistä, eivät varsinaisina egoina pääse devachaniin, kuitenkin äidin rakastava kiintymys löytää sieltä lapsensa kaipaamatta edes sitä, mitä hänen sydämensä ikävöi. Niin, se on vain unta, mutta mitä muuta on lopultakaan itse koko objektiivinen elämä kuin vain elävien epätodellisuuksien panoraamaa? Ilot joita punanahkaintiaani kokee "autuailla metsästysmailla" tuossa Unelmien Maassa ovat yhtä voimakkaita kuin se ekstaasi, jota tuntee joku connoisseur, joka viettää aioneja kuuntelemalla hurmaantuneena kuvittelemiensa enkelikuorojen ja orkesterien esittämiä jumalaisia sinfonioita. Koska ei ole edellisen syy, että hän oli syntynyt "villiksi", joka tuntee viettymystä tappamiseen - vaikkakin se aiheutti niin monen viattoman eläimen kuoleman - niin jos hän kaikesta tuosta huolimatta oli rakastava isä, poika tai aviomies, miksei hänkin saisi nauttia omaa hyvitysosuuttaan? Olisi aivan eri asia, jos sivistynyt ihminen olisi tehnyt samat julmat teot pelkästä urheilunhalusta. Villi sijoittuisi aivan yksinkertaisesti uudestisyntyessään alhaiselle paikalle asteikossa epätäydellisen moraalisen kehityksensä takia, kun taas toisen karma olisi moraalisen rikollisuuden tahraama....
Jokainen sitä egoa lukuunottamatta, joka karkean magnetisminsa voimasta lankeaa virtaan, joka vetää sen "kuoleman planeetalle" - meidän maamme mentaalinen yhtä hyvin kuin aineellinenkin kiertolainen - on sopiva siirtymään suhteellisen "henkiseen" tilaan, joka on hänen aikaisemman elämäntilansa ja ajatustapansa mukainen. Tietääkseni ja muistaakseni H.P.B. selitti Mr. Humelle, että ihmisen kuudes prinsiippi ei puhtaasti henkisenä voinut olla olemassa tai nauttia tietoisesta olemassaolosta devachanissa, ellei siihen sulautunut joitakin viidennen prinsiipin eli eläimellisen sielun abstraktisempia ja puhtaampia mentaalisia ominaisuuksia, sen manasta (mind, ymmärrystä) ja muistia. Kun ihminen kuolee, hänen toinen ja kolmas prinsiippinsä kuolevat hänen mukanaan; alempi kolminaisuus häviää, ja neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs prinsiippi muodostavat eloonjäävän nelinäisyyden. (Lukekaa uudelleen sivu 6 "Fagmenteista" .)
Tämän jälkeen seuraa "kuolinkamppailu" ylemmän ja alemman kaksinaisuuden välillä. Jos ylempi voittaa, niin kuudes vedettyään itseensä viidennestä hyvän ydinosan - sen jaloimmat tunteet, sen pyhimmät (vaikkakin ne olisivat maallisia) pyrkimykset ja sen mielen henkistyneimmät osat - seuraa jumalaista vanhempaansa (seitsemättä) "raskaustilaan"; ja viides ja neljäs pysyvät yhdessä tyhjänä kuorena - (ilmaisu on aivan oikea) - harhaillakseen maan ilmapiirissä puolet persoonallisesta muistista menneenä ja eläimellisemmät vietit jonkin aikaa täysin elävinä - lyhyesti sanoen "elementaarina". Tämä on tavallisen meedion "enkeliopas". Jos sitä vastoin ylempi kaksinaisuus kärsii tappion, niin viides prinsiippi sulattaa itseensä kaiken, mitä on jäljellä persoonallisesta muistosta ja sen persoonallisen yksilöllisyyden tuntemuksista kuudennessa. Se ei kuitenkaan jää näine lisineen kama lokaan - "halun maailmaan" eli maamme ilmapiiriin. Hyvin pian se kuin olki, joka joutuu kierrevirran pyörteiden ja kuilujen vetopiiriin, tempautuu mukaan ja joutuu ihmisegojen suureen pyörteeseen; samalla kun kuudes ja seitsemäs prinsiippi - nyt puhtaasti henkisenä, yksilöllisenä MONADINA, jossa ei ole jälkeäkään entisestä persoonallisuudesta, jolla ei ole mitään säännönmukaista "raskauskautta" koettavanaan (koska ei ole puhdistunutta persoonallista egoa joka jälleensyntyisi) - syntyy toisena persoonallisuutena seuraavalle planeetalle vietettyään sitä ennen pidemmän tai lyhyemmän tiedottoman lepoajan rajattomassa avaruudessa. Kun saapuu "täydellisen yksilöllisen tietoisuuden" kausi -joka edeltää absoluuttisen tietoisuuden kautta Pari-nirvanassa - tämä hukattu persoonallinen elämä tulee olemaan kuin suuresta Elämän kirjasta irti revitty lehti ilman sanaakaan, joka kertoisi sen poissaolosta. Puhdistunut monadi ei havaitse eikä muista sitä menneiden jälleensyntymiensä sarjassa - niin kuin olisi käynyt, jos se olisi mennyt "muotojen maailmaan" (rupa loka) - ja sen taaksepäin luoma silmäys ei havaitse edes pienintäkään merkkiä osoittamaan, että se on ollut. Samma Sambuddhin valo,

"...tuo valo, joka loistaa kuolevaisen
näköpiirimme tuolla puolen,
kaikkien elämien sarja kaikissa maailmoissa" -

ei luo ainoatakaan sädettä tuolle persoonalliselle elämälle menneiden elämien sarjassa.
Ihmiskunnan ansioksi minun on sanottava, että tuollaista ehdotonta häviämistä kaikkiallisen Olennon muistikirjoista ei prosentuaalisesti tapahdu kovinkaan usein. Itse asiassa, samoin kuin usein mainittu "synnynnäinen idiootti", sellainen tapaus on lusus naturae - poikkeus, ei sääntö.

6) Ja kuinka henkinen oleminen, missä kaikki on sulautunut kuudenteen prinsiippiin, on sopusoinnussa sen yksilöllisen ja persoonallisen aineellisen elämän tietoisuuden -kanssa, jonka täytyy kuulua egolle devachanissa, jos hän säilyttää maallisen tietoisuutensa, niin kuin on kerrottu Theosophistin huomautuksissa.

6) Luulen, että kysymystä on nyt riittävästi selvitetty: kuudes ja seitsemäs prinsiippi muodostavat kaikesta muusta erillään ikuisen, häviämättömän, mutta myös tiedottoman "monadin". Herätäkseen siinä eloon piilevä tietoisuus, erityisesti persoonallisen yksilöllisyyden tietoisuus, vaatii monadin plus viidennen prinsiipin korkeimmat ominaisuudet -"eläimellisen sielun"; ja juuri tämä tekee sen eteerisen egon, joka elää ja nauttii devachanin autuudessa. Henki eli YHDEN sekoittamattomat emanaatiot - viime mainitun muodostaessa seitsemännen ja kuudennen prinsiipin kanssa korkeimman kolminaisuuden - kumpikaan näistä kahdesta emanaatiosta ei kykene sulattamaan itseensä muuta kuin sitä, mikä on hyvää, puhdasta ja pyhää; tästä syystä mikään aistillinen, aineellinen tai epäpyhä muisto ei voi seurata egon puhdistunutta muistia autuuden valtakuntaan. Näiden pahojen tekojen ja ajatusten muiston karma saavuttaa egon, kun se muuttaa persoonallisuuttaan seuraavassa syiden maailmassa. Monadi eli "henkinen yksilöllisyys" pysyy tahraantumattomana kaikissa tapauksissa. "Ei ole surua eikä tuskaa niillä, jotka ovat syntyneet siellä (devachanin rupa lokassa); sillä se on Puhdas Maa. Kaikissa avaruuden paikoissa on sellaisia maita (Sakwala), mutta tämä Autuuden maa on kaikista puhtain." Jnana Prasthana Shastrassa sanotaan: "Persoonallisen puhtauden ja vakavan mietiskelyn avulla nousemme himomaailman rajojen ylitse ja astumme muotojen maailmaan."

7) Olen tähän asti käsittänyt kuoleman ja devachanin välisen raskausajan kaikissa tapauksissa hyvin pitkäksi. Nyt sanotaan sen olevan joissakin tapauksissa vain muutamia päiviä, ei missään tapauksessa (tämä merkitse) enemmän kuin muutaman vuoden. Tämä näyttää selvältä, mutta kysyn, voidaanko se varmentaa vielä selvemmin, koska se on kohta, josta niin moni riippuu.

7) Toinen hyvä esimerkki siitä tavanmukaisesta epäjärjestyksestä, missä Mrs. H.P.B:n mentaalinen kalusto on. Hän puhuu "Bardosta" eikä edes sano lukijoilleen, mitä se tarkoittaa. Samoin kuin hänen työhuoneessaan epäjärjestys on kymmenen kertaa sekoitettu, hänen mielensäkin on tupaten täynnä ajatuksia sellaisessa kaaoksessa, että kun hän tahtoo tuoda niitä ilmi, niin häntä pilkistää esiin ennen päätä. "Bardolla" ei ole mitään tekemistä ajan keston kanssa tapauksessa, johon viittaatte. "Bardo" on kuoleman ja jälleensyntymisen välinen periodi, ja se voi kestää muutamasta vuodesta kalpaan. Se jaetaan kolmeen alikauteen: 1) Kun ego kuolinkamppailustaan vapautuneena astuu kama lokaan (elementaarien olinpaikkaan); 2) kun se siirtyy "raskaustilaansa"; 3) kun se syntyy uudelleen devachanin rupa lokaan. Ensimmäinen alikausi voi kestää muutamista minuuteista moniin vuosiin. Sanonta "muutama vuosi" on hämmentävä ja täysin hyödytön ilman tarkempaa selvitystä. Toinen alikausi on "hyvin pitkä", niin kuin sanottekin, toisinaan pidempi kuin voitte kuvitellakaan, mutta kuitenkin määrätyssä suhteessa egon henkiseen vastustuskykyyn. Kolmannen alikauden pituus riippuu hyvästä KARMASTA, minkä jälkeen monadi jälleensyntyy uudelleen. Agama Sutran sanat "Kaikissa näissä rupa lokissa dêvat (henget) ovat yhtäläisesti syntymän, vanhenemisen, vanhuuden ja kuoleman alaiset" merkitsevät vain, että ego syntyy sinne, alkaa sitten kuihtua ja lopulta "kuolee", ts. vaipuu siihen tajuttomuustilaan, joka on ennen jälleensyntymää. Sloka päättyy seuraavin sanoin: "Kun dêvat ilmestyvät näistä taivaista, he astuvat jälleen alempaan maailmaan"; ts. he jättävät autuuden maailman syntyäkseen jälleen syiden maailmaan.

TAIVASTILAN KESTO

8) Siinä tapauksessa ja olettaen, ettei devachan ole yksinomaan adeptien ja melkein yhtä korkeiden henkilöiden perintöosuus, on siis itse asiassa olemassa taivasta vastaava olemistila, mistä suunnaton määrä niitä, jotka ovat menneet edeltä, voi seurata maan elämää! 9) Ja kuinka kauan? Kestääkö tämä henkisen onnen tila vuosia? Vuosikymmeniä? Vuosisatoja?

8) Aivan ehdottomasti "devachan ei ole yksinomaan adeptien perintöosuus", ja aivan varmasti on olemassa "taivas" - jos teidän täytyy käyttää tätä astro-maantieteellistä kristillisnimitystä - "suunnattomalle määrälle niitä, jotka ovat menneet edeltä". Mutta yksikään näistä ei voi seurata "maaelämää" edellä mainitun Autuuden Lain ja mâyân takia.

9) Vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja ja vuosituhansia, usein jollakin vielä suuremmalla kerrottuna. Kaikki riippuu karman kestoajasta. Täyttäkää öljyllä Denin pikku kuppi ja kaupungin vesisäiliö ja sytytettyänne molemmat katsokaa, kumpi palaa kauemmin. Ego on sydän ja karma öljy; ero jälkimmäisen määrässä (kupissa ja säiliössä) selittää teille eri karmojen kestävyyden suuren eron. Jokaisen vaikutuksen täytyy olla määrätyssä suhteessa syyhyn. Ja koska ihmisen ruumiillinen olemassaolo on vain pieni osa hänen syntymien välisestä olemassaolostaan manvantarisessa kierroksessa, niin jokaisen tällaisen "elämän" hyvät ajatukset, sanat ja teot pallolla synnyttävät vaikutuksia, joiden tyhjentyminen vaatii paljon enemmän aikaa kuin jo vaikuttavien syiden kehkeytyminen.
Siksipä, kun luette Jâteista ja muista buddhalaisten pyhien kirjojen tarunomaisista kertomuksista, että tämä tai tuo hyvä teko palkittiin moninumeroisen kalpan autuudella, älkää hymyilkö tälle mielettömälle liioittelulle, vaan muistakaa, mitä olen sanonut. Te tiedätte, että pienestä siemenestä versoaa puu, jonka elämä nykyisin kestää 22 vuosisataa; tarkoitan Anuradhapura Bo -puuta. Ette myöskään saa nauraa, jos joskus satutte lukemaan Pinda-Danasta tai jostakin muusta buddhalaisesta sutrasta: "Kama lokan ja rupa lokan välillä on paikka, 'Maran' (kuoleman) asuinsija. Tämä Mara joka on täynnä kiihkoa ja himoa, tuhoaa kaikki hyveelliset ominaisuudet niinkuin kivi jauhaa jyvät. Hänen palatsinsa on 7000 neliöyojanan suuruinen, ja sitä ympäröi seitsenkertainen muuri", sillä tunnette nyt olevanne paremmin valmistautunut käsittämään allegorian.
Kun Beal tai Burnouf tai Rhys Davids, nuo yksinkertaiset kristilliset ja materialistiset sielut, esittävät tavanomaisia käännöksiään, me emme kanna heille kaunaa heidän tulkintojensa takia, koska he eivät tiedä mitään paremmasta. Mutta mitä luulette seuraavan merkitsevän: "taivaitten nimet" (väärä käännös; lokat eivät merkitse taivaita, vaan paikkoja tai asuinsijoja), himon, kama lokan nimet - niitä kutsutaan siten, koska niissä oleskelevat oliot tuntevat syömisen, juomisen, nukkumisen ja rakkauden halut. Niitä kutsutaan myös viiden(?) tuntevan olentoluokan - devojen, ihmisten, asurain, petojen ja demonien - asuinsijoiksi (Lautan Sutra, käänt. S. Beal). Ne tarkoittavat aivan yksinkertaisesti, että jos kunnianarvoisa kääntäjä olisi tuntenut hieman paremmin oikeaa oppia, hän olisi 1) jakanut devat kahteen luokkaan - ja kutsunut niitä "rupa devoiksi" ja "arupa devoiksi ("muodolliset" eli objektiiviset ja "muodottomat" eli subjektiiviset Dhyan Chohanit; ja 2) hän olisi tehnyt samoin "ihmisten" luokalle, koska on olemassa kuoria ja "mara-rupoja", ts. hävitykseen tuomittuja ruumiita. Kaikki nämä ovat:

1) "Rupa devat" - Dhyan Chohanit, joilla on muoto \ Entiset
2) "Arupa devat" - Dhyan Chohanit, joilla ei ole muotoa / ihmiset
3)"Pisachat" - (kaksiprinsiippiset haamut)
4) "Mara rupat", kuolemaan tuomitut
(3-prinsiippiset)
5) Asurat - elementaalit, joilla on inhimillinen muoto \ Tulevat
6) Pedot - elementaalit, toinen luokka - eläinelementaalit / ihmiset
7) Rakshasat (demonit), noitien sielut tai astraaliruumiit; ihmiset, jotka ovat saavuttaneet kiellettyjen oppien huipun. Olivatpa he eläviä tai kuolleita, he ovat niin sanoakseni pettäneet luontoa; se on kuitenkin vain tilapäistä, kunnes meidän planeettamme menee pimennyksen tilaansa, minkä jälkeen heidät tahtomatta tai tahtoen hävitetään.

Nämä seitsemän ryhmää muodostavat ympärillämme olevan subjektiivisen maailman asukkaiden pääjaotuksen. Ensimmäisessä haarassa ovat tämän aineen maailman älylliset hallitsijat, jotka kaikesta tästä älykkyydestä huolimatta ovat vain YHDEN sokeasti tottelevia välikappaleita, passiivisen prinsiipin aktiivisia toimijoita.
Tällä tavalla on melkein kaikki meidän sutramme väärin tulkittu ja väärin käännetty, mutta tämänkin sekavan oppien ja sanojen sotkun alla on tukeva maaperä sille, joka tuntee todellisen opin edes pintapuolisesti. Niinpä Avatamsaka Sutra luetellessaan esim. "kama lokan" seitsemän lokaa mainitsee seitsemänneksi "epäilyksen alueen". Pyydän teitä pitämään tämän nimen mielessänne, koska tulemme myöhemmin puhumaan siitä. Jokaisella tuollaisella vaikutuksien piirin "maailmalla" on Tathagata tai "Dhyan Chohan", jonka tehtävänä on suojella ja pitää silmällä sitä, ei puuttua sen elämään. Tietenkin spiritualistit ovat kaikista ihmisistä ensimmäisinä hylkäämässä ja heittämässä oppimme "tuomittujen uskomusten helvettiin". Jos vakuuttaisimme heille, että jokaisessa heidän "kesämaassaan on seitsemän täysihoitolaa ja yhtä monta "henkiopasta" määräämässä niissä, ja jos kutsuisimme näitä "enkeleitä" Pyhiksi Pietareiksi, Johanneksiksi ja Ernesteiksi, he ottaisivat meidät avosylin vastaan. Mutta kuka on mahtanut kuulla Tathagoista ja Dhyan Chohaneista, Asuroista ja elementaaleista? Mahdotonta! Olemme kuitenkin onnellisia, että ystävämme (ainakin Mr. Eglinton) tunnustavat meilläkin olevan "jonkin verran tietoa okkulttisista tieteistä" (Vide, "Light"). Ja niinpä tämäkin "tiedon" määrä on teidän käytettävissänne ja auttaa minua nyt vastaamaan seuraavaan kysymykseen:

MEEDIO LUO HUONOA KARMAA

Onko olemassa mitään välitilaa devachanin henkisen onnen ja sen avuttoman varjoelämän välillä, jota viettävät inhimillisten olentojen vain puolitajuiset jäännökset, jotka ovat menettäneet kuudennen prinsiippinsä? Jos näin olisi, se antaisi ihmisten mielikuvituksessa locus standin spiritualististen meedioiden Ernesteille ja Joey'eille - paremmanlaatuisille ohjaaville "hengille". Jos näin on, sen täytyy olla taajaväkinen maailma, mistä voi tulla miten paljon tahansa "henkisiä" tiedonantoja.

Eihän toki, ystäväni, ei mikäli minä tiedän. "Sukhavatista" "epäilyksen alueeseen" asti on koko joukko erilaisia henkisiä tiloja, mutta minulla ei ole tietoa mistään sellaisesta "välitilasta". Olen kertonut teille Sakwaloista (vaikkakaan en voi luetella niitä siksi, että se olisi hyödytöntä), samoin kuin Avitchista - "helvetistä", mistä ei ole paluuta takaisin, eikä minulla ole enempää kerrottavaa. "Avuton varjo" saa tehdä voitavansa. Niin pian kuin se on astunut kama lokan ulkopuolelle ja astunut yli "kultaisen sillan", joka vie "seitsemälle kultaiselle vuorelle", ego ei voi enää jutella herkkäuskoisten meedioiden kanssa. Yksikään "Ernest" tai "Joey" ei ole koskaan palannut rupa lokasta - arupa lokasta puhumattakaan - seurustellakseen miellyttävästi kuolevaisten kanssa.
Tietysti on olemassa "paremmanpuoleisia" jäännöksiä, eivätkä "kuoret" ja "maankulkijat" - niin kuin niitä täällä kutsutaan - ole kaikki välttämättä pahoja. Mutta nekin, jotka ovat hyviä, tulevat meedioiden vaikutuksesta sillä hetkellä pahoiksi. "Kuoret" eivät siitä piittaa, sillä niillähän ei ole mitään menetettävää. Mutta on toinen laji "henkiä", jotka olemme menettäneet näköpiiristämme: itsemurhaajat ja tapaturmaisesti kuolleet. Molemmille on mahdollista olla ihmisten kanssa yhteydessä ja molemmat saavat kalliisti maksaa tuollaiset käyntinsä. Nyt minun on jälleen selitettävä, mitä tarkoitan. No, tämä luokka on se, josta ranskalaiset spiritistit käyttävät nimitystä "les esprits souf-frants" [kärsivät henget]. He ovat poikkeus säännöstä, koska heidän on jäätävä maan vetovoiman ja sen ilmakehän piiriin - kama lokaan - siihen hetkeen asti, jolloin heidän elämänsä olisi päättynyt luonnollisesti. Toisin sanoen tämän elämänkehityksen erityisen aallon on jatkuttava sen rantaan asti. Mutta on synti ja julmaa herättää heidän muistinsa ja lisätä heidän kärsimystään antamalla heille tilaisuus elää keinotekoista elämää, tilaisuus vaikeuttaa karmaansa houkuttelemalla heidät avoimille oville, nim. meedioiden ja sensitiivien luokse, sillä heidän täytyy maksaa tuntuvasti jokaisesta tuollaisesta ilostaan. Minäpä selitän.
Itsemurhaajilla, jotka ovat typerästi toivoneet voivansa paeta elämää ja jotka kuitenkin huomaavat yhä elävänsä, on jo odotettavanaan riittävästi kärsimystä tuosta elämästä. Heidän rangaistuksensa on viime mainitun kiihkeydessä. Menetettyään äkkipikaisen tekonsa takia seitsemännen ja kuudennen prinsiippinsä - vaikkakaan eivät ikiajoiksi, koska he voivat saada molemmat takaisin - sen sijaan, että hyväksyisivät rangaistuksensa ja käyttäisivät pelastusmahdollisuutensa, heidät usein saatetaan kaipaamaan elämää ja houkutellaan takertumaan siihen synnillisin keinoin. Kama lokassa, väkevien pyyteiden maassa, he voivat tyydyttää maisia kaipauksiaan vain elävän välittäjän kautta; ja niin tekemällä he luonnollisen määräaikansa päättyessä menettävät yleensä monadinsa ikiajoiksi.
Mitä taas tulee tapaturman uhreihin, heidän käy vielä huonommin. Elleivät he ole olleet niin hyviä ja puhtaita, että ovat heti joutuneet akasiseen samadhiin, ts. rauhallisen uinailun tilaan, ruusuisten näkyjen täyttämään uneen, minkä kestäessä heillä ei ole mitään muistoja tapaturmasta, vaan he liikkuvat ja elävät vanhojen ystäviensä ja tuttujen tapahtumien keskellä siksi, kunnes heidän luonnollinen elinaikansa on päättynyt, jolloin he huomaavat syntyneensä devachaniin - heillä on synkkä kohtalo. Jos he ovat syntisiä ja aistillisia, he vaeltavat ympäriinsä onnettomina varjoina - (eivät kuorina, sillä heidän yhteytensä kahteen korkeampaan prinsiippiin ei ole kokonaan katkennut) - siksi kunnes heidän kuolinhetkensä koittaa. Koska he ovat kuolleet maallisten, heidät tuttuihin tapahtumiin sitovien intohimojensa täydessä kukoistuksessa, meedioiden suomat tilaisuudet houkuttelevat heitä hankkimaan niille sijaistyydytystä. He ovat keskiajan pisachoita, incubi ja succubi, painajaisia. He ovat janon, hekuman, himon ja ahneuden demoneja - kiihkeän viekkauden, pahuuden ja julmuuden elementaareja, jotka kiihottavat uhrejaan kaameisiin rikoksiin ja heidän määräämiinsä hurjasteluihin! He eivät ainoastaan vie uhrejaan perikatoon, vaan nämä sielulliset vampyyrit, joita heidän helvetilliset viettinsä vievät mukanaan, joutuvat lopulta, kun heidän luonnollisen pituinen elämänsä päättyy, pois maan aurasta piireihin, missä he kestävät aikakausia kamalaa kärsimystä ja häviävät lopulta kokonaan.
Mutta jos tapaturman tai väkivallan uhri ei ole erittäin hyvä eikä erittäin paha - vaan tavallinen ihminen - silloin hänelle voi tapahtua seuraavaa. Meedio, joka vetää hänet luokseen, luo hänelle mitä vähimmin toivottuja seikkoja: uuden skandhojen [ominaisuuksien] yhdistelmän ja uutta pahaa karmaa. Mutta sallikaa minun antaa teille selvempi käsitys siitä, mitä tarkoitan karmalla tässä tapauksessa.
Sallikaa minun tässä yhteydessä ensin kertoa teille, että koska näytätte niin innostuneelta aiheesta, ette voi tehdä mitään parempaa kuin tutkia oppia karmasta ja nirvanasta niin syvällisesti kuin suinkin mahdollista. Ellette ole perin pohjin tutustunut näihin molempiin oppeihin - Abhidharman metafysiikan kaksinkertaiseen avaimeen - huomaatte aina olevanne aivan sekaisin yrittäessänne käsittää kaikkea muuta. Meillä on erilaatuista karmaa ja nirvanaa erilaisissa sovellutuksissaan - maailmankaikkeuteen, maailmaan, devoihin, buddhoihin, bodhisattvoihin, ihmisiin ja eläimiin nähden - toiseen sisältyy sen seitsemän luontokuntaa. Karma ja nirvana ovat vain kaksi buddhalaisen metafysiikan seitsemästä suuresta MYSTEERISTÄ: ja parhaat orientalistit tuntevat näistä seitsemästä vain neljä, ja nekin kovin epätäydellisesti.

UUTTA OLENTOA RANGAISTAAN JA PALKITAAN VANHAN OLENNON TEOISTA

Jos kysytte oppineelta buddhalaismunkilta, mitä karma on? - hän kertoo teille, että karma on se, mitä kristitty sanoo kaitselmukseksi (vain määrätyssä merkityksessä) ja muhamettilainen kismetiksi, kohtaloksi (jälleen tietyssä merkityksessä). Tämä on se perusoppi, joka opettaa, että niin pian kuin joku tietoinen tai tunteva olento, ihminen, deva tai eläin kuolee, uusi olento herätetään eloon ja hän tai se ilmestyy uudelleen toisessa syntymässä samalla tai toisella planeetalla ja olosuhteissa, jotka hänen tai sen oma menneisyys määrää. Toisin sanoen, karma on johtava voima, ja trishna (palinkielellä tanha) jano tai halu aistinelämään - lähin voima eli energia, tulos ihmisen (tai eläimen) teoista, jotka aikaansaavat vanhoista skandhoista uuden ryhmitelmän, joka muodostaa uuden olennon ja määrää itse syntymän luonteen. Tai vielä selvemmin ilmaistuna, uutta olentoa rangaistaan ja palkitaan vanhan olennon ansiokkaista ja pahoista teoista; karma edustaa tällöin tilikirjaa, johon kaikki ihmisen teot, hyvät, pahat tai yhdentekevät on merkitty huolellisesti hänen maksettavikseen tai saatavikseen - jotka hän on itse niin sanoaksemme merkinnyt tai pikemminkin nämä hänen tekonsa aikaansaaneet. Siinä, missä runollinen kristitty mielikuvitus loi ja näkee "tilikirjaa pitävän" suojelusenkelin, vakava ja realistinen buddhalaislogiikka huomatessaan välttämättömyyden, että jokaisella syyllä on oltava vaikutuksensa, osoittaa sen todella läsnäolevaksi. Buddhalaisuuden vastustajat ovat panneet suurta painoa sille oletetulle vääryydelle, että tekijä välttyy seurauksista ja viaton uhri joutuu kärsimään - koskapa tekijä ja kärsijä ovat eri olentoja. Tosiasia on, että vaikka niitä voidaan pitää sellaisina eräässä mielessä, ne ovat kuitenkin toisessa mielessä samat. "Vanha olento" on "uuden olennon" ainoa vanhempi - isä ja äiti samalla kertaa. Todellisuudessa edellinen on jälkimmäisen luoja ja muodostaja, vieläpä paljon suuremmassa määrässä kuin mikään lihallinen isä. Kun olette joskus päässyt täysin perille skandhojen merkityksestä, ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan.
Sitä skandhojen ryhmää, joka muodostaa ja tekee ruumiillisen ja mentaalisen yksilön, me kutsumme ihmiseksi (tai olennoksi yleensä). Tämän ryhmän muodostavat (eksoteerisessa opetuksessa) viisi skandhaa, nimittäin: rupa - aineelliset ominaisuudet eli attribuutit, vedana - aistimukset, sanna - abstraktiset aatteet, samkara - aineelliset ja mentaaliset pyrkimykset ja vinnana - mentaaliset voimat, neljännen laajennus - nimittäin mentaaliset, fyysiset ja moraaliset taipumukset. Me lisäämme näihin kaksi lisää, joiden luonteet ja nimet saatte oppia myöhemmin. Nyt riittää tieto, että ne liittyvät sakkayaditthiin, "yksilön harhaoppisuuteen eli itsepetokseen", ja attavadaan, "oppiin itsestä", ja aiheuttavat ne ja molemmat (sielun viidennen prinsiipin ollessa kyseessä) vievät harhaoppisuuden mâyâan ja uskoon hyödyttömien rituaalien ja seremonioiden vaikutukseen rukouksissa ja esirukouksissa.
Palatkaamme nyt kysymykseen vanhan ja uuden "egon" samaisuudesta. Muistutan teitä vielä kerran, että jopa teidän tieteenne on omaksunut vanhan, hyvin vanhan totuuden, jonka Herramme on selvästi opettanut, että ihminen määrätyn ikäisenä, vaikkakin tunteiltaan sama, ei kuitenkaan fyysisesti ole sama kuin muutamia vuosia aikaisemmin (sanomme seitsemän vuotta ja olemme valmiit puolustamaan ja todistamaan sen): buddhalaisesti puhuen, hänen skandhansa ovat muuttuneet. Samalla ne ovat aina ja lakkaamatta työssä abstraktisen muotin, tulevan uuden olennon "yksityisyyden" valmistamisessa. Jos siis on oikein, että 40 vuoden ikäinen ihminen saa nauttia tai kärsiä 20-ikäisen ihmisen tekojen seurauksista, niin on yhtä oikein, että uuden syntymän olento, joka on oleellisesti sama kuin aikaisempi olento - koska hän on sen tulos ja luomus - saa tuntea synnyttämänsä Itsen tai persoonallisuuden tekojen seuraukset. Länsimainen lakinne, joka rankaisee syyllisen isän syytöntä poikaa riistämällä tältä vanhemman, oikeudet ja omaisuuden; sivistynyt seurapiirinne, joka merkitsee häpeän leimalla siveettömän, rikollisen äidin rehellisen tyttären; kristillinen kirkkonne ja pyhät kirjoituksenne, jotka opettavat, että "Jumala rankaisee isien synnit lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen", eikö kaikki tämä ole paljon epäoikeudenmukaisempaa ja julmempaa kuin karman toiminta? Sen sijaan, että karma rankaisisi viatonta rikollisen kanssa, se palkitsee ja korvaa edellisen, mitä mikään edellä mainituista arvovalloistanne ei ole aikonutkaan tehdä. Mutta ehkä vastaväittäjät voivat sanoa fysiologisista huomautuksistamme, että vain ruumis muuttuu, on vain molekyylien vaihtoa; millä ei ole mitään tekemistä mentaalisen kehityksen kanssa; ja että skandhat edustavat, ei vain aineellisten, vaan myös mentaalisten ja moraalisten ominaisuuksien sarjaa. Mutta kysyn, onko ainoatakaan aistimusta, abstraktia aatetta, sielullista taipumusta taikka mentaalista voimaa, jota votaisiin nimittää ehdottomasti ei-molekylääriseksi ilmiöksi? Voiko aistimus tai voivatko abstraktisimmatkaan ajatukset, jotka ovat jotakin, ilmetä tyhjästä tai olla ei-mitään?
Syyt, jotka saavat aikaan ja määräävät karman luonteen, ovat, kuten jo sanottu - trishna (taikka "tanha") - tunnettavan olemassaolon jano ja kaipuu ja upadana - joka on trishnan tai tämän halun toteutuminen tai täyttäminen. Meedio aiheuttaa näiden kummankin heräämisen ja kehittymisen nec plus ultra elementaarissa, olkoon hän itsemurhaaja tai uhri. Sääntönä on, että luonnollisen kuoleman kärsinyt ihminen jää "muutamista tunneista useihin lyhyihin vuosiin" maan vetovoiman piiriin, se on, kama lokaan. Poikkeuksina ovat itsemurhaajat ja väkivaltaisen kuoleman kokeneet yleensä. Niinpä esimerkiksi tuollainen ego, jonka on ollut määrä elää - sanokaamme 80-90 vuotta, mutta joka joko tappoi itsensä tai joka kuoli tapaturmaisesti, olettakaamme esim. 20 vuoden iässä - saisi olla kama lokassa, ei vain "muutamia vuosia", vaan hänen tapauksessaan 60-70 vuotta elementaarina tai pikemminkin "maan päällä kulkijana", koska hän ei ole, valitettavaa hänelle itselleen, edes "kuori". Onnellisia, kolmasti onnellisia ovat sen sijaan ne ruumiittomat, jotka nauttivat pitkää untaan ja elävät unessa avaruuden kohdussa! Ja voi niitä, joiden trishna vetää heitä meedioiden luo, ja voi näitä, jotka viettelevät heitä tuollaisella helpolla upadanalla. Sillä tarrautumalla heihin ja tyydyttämällä heidän elämänjanoaan meedio auttaa heitä kehittämään itsessään - on itse asiassa syy siihen - uutta skandhojen sarjaa, uutta ruumista, jonka taipumukset ja intohimot ovat paljon huonommat kuin menetetyillä ruumiilla. Tämän uuden ruumiin tulevaisuuden määrää siis, ei ainoastaan edellisen sarjan tai ryhmän vikojen aiheuttama karma, vaan myös tulevan olennon uuden sarjan aiheuttamat seuraukset. Jos meediot ja spiritualistit, kuten jo sanoin, vain tietäisivät, että joka kerta, kun he hurmiossaan lausuvat uuden "enkelioppaan" tervetulleeksi, he houkuttelevat hänet upadanaan, joka tulee aiheuttamaan lukemattomia onnettomuuksia uudelle egolle, joka tulee syntymään katalassa kangastuksessaan, ja että kussakin istunnossa - varsinkin materialisaatiossa - he moninkertaistavat kurjuuden syitä, jotka saattavat onnettoman egon epäonnistumaan henkisessä syntymässään tai syntymään uudestaan huonompiin olosuhteisiin kuin koskaan ennen - jos he tietäisivät tämän, he ehkä tuhlaisivat vähemmän vieraanvaraisuuttaan.
Nyt ehkä ymmärrätte, miksi vastustamme niin jyrkästi spiritualismia ja mediumisuutta. Ja huomaatte myös, miksi minä tyydyttääkseni Mr. Humea - ainakin yhdessä merkityksessä - saatoin itseni tukalaan asemaan Chohanin edessä ja mirabile dictu! - molempiin sahibeihin, Scott ja Banon -nimisiin nuoriin miehiin nähden. Teitä huvittaakseni pyydän H.P.B:tä lähettämään teille tämän mukana sivun Mr. Humen "Banon papyrusta", artikkelin, jossa hän kurittaa vähäpätöistä minääni vakavassa kirjallisessa pohdinnassaan. Oi asurojen varjot, kuinka raivoihinsa H.P.B. tulikaan lukiessaan tätä melko epäkunnioitettavaa arvostelua! Olen pahoillani, ettei hän painata sitä, vaan ottaa huomioon "perhekunniamme", kuten "Perinnöttömäksi tehty" sanoo. Mitä taas tulee Chohaniin, asia on vakavampi; hän oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen siihen, että sallin Eglintonin luulla, että kysymyksessä olin minä itse. Hän oli luvannut, että saisimme antaa spiritualisteille tämän todistuksen elävässä ihmisessä olevasta voimasta heidän oman meedionsa kautta, mutta hän oli jättänyt ohjelman yksityiskohdat oman harkintamme varaan; tästä syystä hän oli tyytymätön näihin vähäpätöisiin tuloksiin. Rakas ystäväni, vakuutan, että olen paljon vähemmän vapaa tekemään mitä haluan kuin te olette Pioneeria toimittaessanne. Meidän joukossamme ovat vain korkeimmat chutuktut omia mestareitaan. Mutta poikkean asiasta.
Ja nyt kun teille on kerrottu paljon ja olette selittänyt koko joukon, voitte yhtä hyvin lukea tämän kirjeen lannistumattomalle ystävällemme, Mrs. Gordonille. Esitetyt syyt voisivat vaikuttaa kylmän veden lailla hänen spiritualistiseen innostukseensa, vaikka minulla onkin syyni epäillä sitä. Joka tapauksessa se tulee osoittamaan hänelle, ettemme ole todellista spiritualismia vastaan, vaan ainoastaan sekavaa mediumisuutta ja - fyysisiä ilmennyksiä - materialisaatioita ja varsinkin transsissa haltuunottamista vastaan. Kunpa vain spiritualistit saataisiin käsittämään ero yksilöllisyyden ja persoonallisuuden välillä, ero yksilöllisen ja persoonallisen kuolemattomuuden välillä ja eräitä muita totuuksia, niin heidät olisi helpompi saada vakuuttuneiksi, että okkultistit voivat olla täysin varmoja monadin kuolemattomuudesta ja kuitenkin kieltää sielun - persoonallisen egon verhon - kuolemattomuuden; että he voivat varmasti uskoa henkiseen yhteyteen ja seurusteluun rupa lokan ruumiittomien egojen kanssa ja samalla harjoittaa sitä ja kuitenkin nauraa järjettömälle idealle "puristaa kättä" hengen kanssa; ja vihdoin, että asioiden näin ollessa okkultistit ja teosofit ovat todellisia spiritualisteja, jota vastoin sen niminen nykyajan lahkokunta käsittää vain materialistisia fenomenalisteja.
Kun kerran puhumme "yksilöllisyydestä" ja "persoonallisuudesta", on merkillistä, että H.P.B. kiduttaessaan Mr. Hume-raukan aivoja sekavilla selityksillään, ei koskaan tullut ajatelleeksi - ennen kuin sai tältä itseltään selityksen yksilöllisyyden ja persoonallisuuden välisestä erosta - että kyseessä oli juuri sama oppi, jota hänelle oli opetettu: Pacceka-Yanan ja Amata-Yanan ero. Nämä kaksi hänen mainitsemaansa sanaa ovat oikea ja tarkka käännös palinkielestä ja sanskritinkielestä ja vieläpä kiinalais-tiibetiläisistä teknisistä nimityksistä, joita käytetään yksilöllisyyteen sekoitetuista persoonallisista olemuksista - samasta kuolemattomasta MONADISTA lähtevästä pitkästä elämänketjusta. Teidän on muistettava, että
1) Pacceka-Yana (sanskritiksi "Pratyeka") merkitsee sananmukaisesti "persoonallinen verho" tai persoonallinen ego, viiden alemman prinsiipin yhdistelmä. Jota vastoin
2) Amata-Yana (sanskritiksi "Amrita") on käännetty: "Kuolematon verho" tai yksilöllisyys, henkinen sielu tai kuolematon monadi - viidennen, kuudennen ja seitsemännen yhdistelmä.

Minusta tuntuu siltä, että yksi suurimmista vaikeuksistamme ymmärtää asioiden kehitystä riippuu siitä, ettemme toistaiseksi tunne seitsemän prinsiipin jaotusta. Meille on sanottu, että kussakin on vuorostaan seitsemän elementtiä: voidaanko meille sanoa enempää erikoisesti neljännen ja viidennen prinsiipin seitsenkertaisesta rakenteesta? Näiden jaollisuudessa piilee nähtävästi tulevien ja monen täällä elämän aikana tapahtuvien psyykkisten ilmiöiden salaisuus.

Aivan oikein. Mutta sallikaa minun epäillä, että tuo vaikeus poistuisi haluamienne selitysten kautta ja että kykenisitte tunkeutumaan "psyykkisten ilmiöiden salaisuuteen". Te, hyvä ystäväni, jonka kerran tai kaksi ilokseni olen kuullut soittavan pianoa hännystakkiin pukeutumisenne ja pihvi-puna-viini-päivällisenne rauhallisina väliaikoina - kertokaa minulle, voisitteko yhtä helposti suoda minulle ilon kuunnella teidän soittavan jotakin Beethovenin suurta sonaattia kuin kevyitä valssejanne? Pyydän, olkaa kärsivällinen! Kuitenkaan en missään tapauksessa haluaisi kieltää teiltä vastaustani. Tähän liitetyltä irtolehtiseltä tulette näkemään, jos vain saan aikaa sen kirjoittamiseen, että neljäs ja viides prinsiippi ovat jaetut juuriin ja haarautumiin. Ja nyt, kuinka kauan aiotte olla käyttämättä kysymysmerkkejä?
Kunnioittavasti
K.H.

Lähde: Mestarien kirjeet A.P. Sinnettille Mahatma M:ltä ja K.H:lta, Lahden Minerva ry, 1997
VÄLIOTSIKOT TOIMITUKSEN

Kirje 70C 88