MITEN KÄY ITSEMURHAN TEHNEIDEN TAI TAPATURMAISESTI KUOLLEIDEN?

Mestarien kirjeet A.P. Sinnettille
Kirje n:o 70C (VMK-XXC)(20C)

Saatu elokuussa 1882.

. . . (Muistakaa molemmat, että luomme itse oman devachanimme samoin kuin avitchimme maan päällä ja enimmäkseen älyllisen tuntevan elämämme viimeisinä päivinä ja jopa hetkinä. Se tunne, joka meissä on voimakkain tuona ylimpänä hetkenä, jolloin, kuin unessa, pitkän elämämme tapahtumat pienimpine yksityiskohtineen kulkevat silmiemme ohitse muutamassa sekunnissa - tuo tunne tulee olemaan autuutemme tai tuskamme muodostaja, tulevan olemassaolomme elämänprinsiippi. Siinä meillä ei tule olemaan varsinaista elämää, vain kyseessä oleva, hetkellinen olemassaolo - jonka kestävyys ei vaikuta, ei ole missään suhteessa siinä olemiseen - joka samoin kuin jokainen muukin ohimenevän syyn vaikutus on haihtuva ja vuorostaan häviää ja lakkaa olemasta.
Todellinen ja täydellinen elämiemme muistaminen tapahtuu vasta pienemmän kierroksen lopulla, ei ennen. Ne jotka säilyttävät muistinsa kama lokassa, eivät iloitse siitä muistamisen korkeimpana hetkenä. Ne jotka tietävät olevansa kuolleet fyysisestä ruumiistaan, voivat olla vain joko adepteja tai - noitia; vain nämä kaksi muodostavat poikkeuksen yleisestä säännöstä. Kummatkin ovat olleet yhteistyössä luonnon kanssa, edellinen hyvässä, jälkimmäinen pahassa, sen luomis- ja hävittämistyössä. Vain heitä voidaan kutsua kuolemattomiksi - tietysti kabbalistisessa ja esoteerisessa merkityksessä. Täydellinen eli todellinen kuolemattomuus, mikä merkitsee rajatonta, tuntevaa olemista, ei voi katketa tai keskeytyä eikä itsetietoisuus pysähtyä. Niiden hyvien ihmisten kuoretkin, - joiden ihmisten lehdet eivät puutu Elämän Kirjasta Suuren Nirvanan kynnyksellä -, saavat takaisin muistinsa ja itsetietoisuutensa vasta, kun kuudes ja seitsemäs prinsiippi ja viidennen ydin (koska viidennen täytyy antaa aineksia siihen osittaiseenkin persoonalliseen muistiin, jota vaaditaan devachanissa) ovat alkaneet raskaudenaikansa, ei ennen.
Myös itsemurhaajien ja tapaturmaisesti kuolleiden tapauksessa tajunta vaatii määrätyn ajan luodakseen uuden painopisteen ja kehittääkseen, kuten Sir W. Hamilton sanoisi, "oman havaintokykynsä", joka jää tästä lähtien erilleen "varsinaisesta tuntemuksesta". Ihmisen kuollessa "sielu" (viides prinsiippi) tulee siis itsetiedottomaksi ja kadottaa muistinsa kaikista niin sisäisistä kuin ulkonaisistakin asioista. Kestipä hänen olonsa kama lokassa vain muutamia hetkiä, tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia tai vuosia, kuolipa hän luonnollisen tai väkivaltaisen kuoleman, tapahtuipa se nuoruudessa tai vanhemmalla iällä ja olipa ego hyvä tai paha tai siltä väliltä - hänen tajuntansa jättää hänet silti yhtäkkiä kuin liekki sammutettaessa jättää sydämen. Kun elämä on poistunut aivoaineen viimeisestä osasesta, ihmisen havaintokyvyt sammuvat ainiaaksi, hänen henkinen harkin-takykynsä ja tahdonvoimansa - (lyhyesti sanoen kaikki ne kyvyt, jotka eivät kuulu orgaaniseen aineeseen eivätkä ole sen saavutettavissa) - toistaiseksi. Hänen mayavi rupansa voi toisinaan tulla objektiiviseksi esim. jos hän ilmestyy kuoleman jälkeen; mutta ellei tämä tapahdu (joko piilevän tai potentiaalisen) tiedon avulla tai johdu kuolevissa aivoissa välkähtelevästä kiihkeästä halusta nähdä joku tai ilmestyä jollekulle, niin ilmestyminen jää automaattiseksi; se ei silloin johdu sympaattisesta vetovoimasta tai henkilön tahdosta sen enempää kuin heijastuksen syntyminen peilissä riippuu hänen tahdostaan hänen kulkiessaan tietämättään sen ohitse.
Selitettyäni näin tilanteen esitän yhteenvedon ja kysyn vielä, miksi väitetään, että se, minkä Eliphas Levi on sanonut ja H.P.B. vahvistanut, olisi "suoranaisessa ristiriidassa" minun opetukseni kanssa? E.L. on okkultisti ja kabbalisti ja kirjoittaa sellaisille, joiden oletetaan tuntevan kabbalististen oppien alkeet. Hän käyttää opilleen ominaisia sanontoja ja H.P.B. tekee samoin. Tämän ainoa laiminlyönti on siinä, ettei hän lisännyt sanaa "länsimainen" sanojen "okkulttinen" ja "oppi" väliin (ks. Toimittajan huomautus, kolmas rivi). Hän on omalla tavallaan kiihkoilija eikä kykene kirjoittamaan mitään järjestelmällisesti ja rauhallisesti tai muistamaan, että suuri yleisö tarvitsee kaikkia näitä selkeitä selityksiä, jotka hänestä tuntuvat turhilta. Ja koska te varmaan huomautatte "niin on meidänkin laitamme, ja tekin tunnutte unohtavan sen", annan teille vähän lisäselityksiä.
Kuten lokakuun Theosophist-lehdessä huomautetaan, vihityt ja okkultistit käsittävät sanan "kuolemattomuus" aivan eri tavoin. Me sanomme "kuolemattomaksi" ainoastaan yhtä elämää kaikkiallisena kollektiivisuutena ja täydellisenä eli absoluuttisena abstraktiona, jolla ei ole alkua eikä loppua ja jonka jatkuvuus ei katkea. Voidaanko tätä sanaa käyttää muuhun? Varmasti ei voida. Siitä syystä vanhat kaldealaiset liittivät "kuolemattomuus"-sanaan erilaisia esiliitteitä, joista yksi on kreikkalainen harvemmin käytetty muoto panaioninen kuolemattomuus, ts. kuolemattomuus, joka alkaa manvantaralla ja päättyy meidän aurinkokuntamme pralayaan. Se kestää meidän panimme eli "koko luonnon" aionin eli "aikakauden". Panaionisesti kuolematon on siis se, jonka Itsen täsmällinen tajunta ja havaintokyky hänen minuutensa aikana ei missään muodossa hajoa hetkeksikään. Näitä kausia on määrällisesti useita, joilla kullakin on erilliset nimensä kaldealaisten, kreikkalaisten, egyptiläisten ja arjalaisten salaisissa opeissa, ja jos ne vain voitaisiin kääntää muille kielille - mikä ei ole mahdollista ainakaan niin kauan kuin länsimaalainen ei käsitä niihin sisältyvää aatetta - voisin antaa ne teille.
Teille riittää tällä hetkellä kun tiedätte, että ihminen, ego, sellainen kuin teidän tai minun, voi olla kuolematon yhdestä kierroksesta toiseen. Otaksukaamme, että alan kuolemattomuuteni nykyisessä neljännessä kierroksessa, ts. tultuani täydelliseksi adeptiksi (joka en valitettavasti ole), jolloin pidätän kuoleman käden tahtoni mukaan, ja kun minun lopuksi kuitenkin on alistuttava sen alle, tekee tietoni luonnon salaisuuksista minulle mahdolliseksi säilyttää Itsen täsmällinen havaintokyky ja tajuntani oman heijastavan tajuamis- ja havaitsemiskykyni kohteena. Täten vältän kaiken sellaisen prinsiippien paloittelun, joka säännönmukaisesti tapahtuu tavallisen ihmisen kuoleman jälkeen, ja egona jään Koothoomiksi kautta koko syntymien ja elämien sarjan seitsemässä maailmassa ja arupa lokassa, kunnes taas lopulta laskeudun tämän maan päälle varsinaisten viidennen kierroksen viidennen rodun ihmisten keskuuteen. Olisin siis tässä tapauksessa ollut "kuolematon" (teille) käsittämättömän pitkän aikakauden, monta miljardia vuotta. Olenko "minä" kaikesta tästä huolmatta todella kuolematon? Ellen ponnistele, kuten nyt teen, varatakseni itselleni toisen sellaisen loman Luonnon Lailta, Koot-hoomi haihtuisi ja tulisi joksikin Mr. Smith'iksi tai viattomaksi Babu'ksi lomansa päättyessä. On ihmisiä, joista tulee tuollaisia mahtavia olentoja. Joukossamme on ihmisiä, jotka voivat tulla kuolemattomiksi kierrosten loppuajaksi astuakseen sitten määrätylle paikalleen korkeimpien Chohanien, tietoisten planetaaristen "ego-henkien" joukkoon. Tietenkään monadi ei "koskaan häviä, tapahtuipa mitä tahansa", mutta Eliphas puhuu persoonallisista eikä henkisistä egoista, ja te olette tehnyt saman erehdyksen (mikä on hyvin luonnollista) kuin C.C.M.; ja minun on myönnettävä, että tuo Isiksessä esitetty kohta oli hyvin kömpelösti kirjoitettu, kuten jo kauan sitten mainitsin tästä samasta asiasta eräässä kirjeessäni. "Minun piti harjoittaa älyäni", kuten jenkit sanovat, mutta onnistuin luullakseni parsimaan tuon kohdan. Pelkään, että saan tehdä saman vielä monta kertaa ennen kuin pääsemme Isiksestä. Se olisi tosiaan kirjoitettava uudestaan perhekunnian vuoksi.
X Se on totisesti käsittämätöntä, siksi ei ole järkevää syytä käsitellä aihetta.
X Käsititte opetuksen väärin, koska ette tiennyt sitä, mistä teille on nyt kerrottu: a) ketkä ovat luonnon todelliset auttajat, ja b) eivät suinkaan kaikki pahan avustajat putoa kahdeksanteen piiriin hävitäkseen tyhjiin.
Pahan mahdollisuus on ihmisessä yhtä suuri - niin, suurempi - kuin hyvän mahdollisuus. Tuolla poikkeuksella luonnon säännöstä, tuolla poikkeuksella, joka adepteja ja noitia koskevana muodostaa puolestaan säännön, on jälleen omat poikkeuksensa. Lukekaa huolellisesti tuo kohta, jonka C.C.M. jätti mainitsematta - sivulla 113, Isis Tiede osa I, kolmas kappale. H.P.B. ei taaskaan huomauta selvästi, että mainittu tapaus koskee vain niitä voimakkaita noitia, joiden paha yhteistyö luonnon kanssa antaa heidän käsiinsä keinot pakottaa sitä ja siten voittaa itselleen panaioninen kuolemattomuus. Mutta voi, minkälainen kuolemattomuus, ja kuinka paljon parempi heidän elämänsä tuhoutuminen olisikaan! Ettekö huomaa, että kaikki, minkä löydätte Isiksestä, on hahmoteltua, tuskin luonnosteltua. Mikään siinä ei ole täydellistä tai ilmaistu kokonaan. Niin, aika on tullut, mutta missä ovat tuon äärettömän suuren työn tekijät?
Sanoo Mr. Hume (ks. oheisen kirjeen merkityt kohdat - 10 [X] ja 1, 2, 3). Kun nyt olette lukenut tuota kaikkein epätyydyt-tävintä oppia - joksi Hume nimittää sitä - koskevat vastaväitteet, teidän olisi tutkittava sitä kokonaisuutena ennen kuin ryhdytte tutkimaan sitä yksityiskohdittain. Jatkan sen selittämistä senkin uhalla, etten tule selventämään asiaa yhtään paremmin.

ENNENAIKAISESTI KUOLLEEN KOHTALO

1) Vaikka he eivät olekaan "kokonaan erotettuja kuudennesta ja seitsemännestä prinsiipistään" ja "voivat vaikuttaa" istunnoissa, niin kuilu erottaa heidät korkeammista prinsi-peistä siihen päivään asti, jolloin heidän olisi pitänyt kuolla luonnollinen kuolema. Kuudes ja seitsemäs prinsiippi jäävät passiivisiksi ja negatiivisiksi, jota vastoin tapaturmaisen kuoleman tapauksessa korkeammat ja alemmat ryhmät vetäytyvät molemminpuolisesti toisiaan kohti. Kun hyvät ja viattomat egot ovat kyseessä, viime mainitut painautuvat vastustamattomasti kuudetta ja seitsemättä kohti ja siten joko uinuvat onnellisten unien ympäröimänä tai nukkuvat unetonta syvää unta, kunnes hetki lyö. Ajattelemalla hiukan asiaa ja tarkastelemalla sitä ikuisen oikeuden ja asioiden yhteensopivuuden kannalta huomaatte, miksi niin on. Olipa uhri hyvä tai paha, niin hän on edesvastuuton kuolemastaan, vaikka sen aiheutti jokin edellisen tai sitä edellisen elämän teko. Vaikka se, lyhyesti sanoen, johtuikin korvauksen lain toiminnasta, niin se ei kuitenkaan ollut suoranainen seuraus persoonallisen egon tahallisesti suorittamasta teosta siinä elämässä, jolloin hän sattui kuolemaan. Jos hänen olisi sallittu elää kauemmin, hän olisi ehkä saanut sovittaa entiset syntinsä vieläkin vaikuttavammalla tavalla: nytkin on ego maksettuaan tekijänsä (aikaisemman egon) velan vapaa kostavan oikeuden iskuista. Dhyan Chohanit, jotka eivät johda elävää ihmisminää, suojelevat avutonta uhria, joka on väkivalloin sysätty omasta elementistään toiseen, ennen kuin se on kypsä ja valmis siihen. Me kerromme teille, mitä tiedämme, sillä meidät on pantu oppimaan asiat persoonallisen kokemuksen kautta. Te tiedätte, mitä tarkoitan. ENEMPÄÄ EN VOI SANOA. Niin, olivatpa uhrit hyviä tai pahoja, he nukkuvat herätäkseen vasta viimeisen tuomion hetkellä, kuudennen ja seitsemännen ja viidennen ja neljännen välisen lopputaistelun hetkellä raskaudenkauden kynnyksellä. Ja jopa tämän jälkeen, kun kuudes ja seitsemäs, vieden mukanaan osan viidennestä, ovat siirtyneet akasiseen samadhiin, vielä silloin voi sattua, että viidennen henkinen saalis osoittautuu liian heikoksi syntyäkseen devachaniin; jossa tapauksessa se pukeutuu siellä ja silloin uuteen ruumiiseen, subjektiiviseen "olentoon", joka on luotu uhrin (tai ei-uhrin, kuten voi myös olla) karmasta astuakseen uuteen maaelämään joko tällä tai toisella planeetalla. Itsemurhaajia ja kuoria lukuunottamatta ei kenellekään muulle ole missään tapauksessa mahdollista tulla vedetyksi istuntohuoneeseen. Ja on selvää, että "tämä oppi ei ole ristiriidassa aikaisempien opetustemme kanssa" ja että kun "kuoria" on monta - henkiä on hyvin vähän.
2) Meidän nöyrä mielipiteemme eroaa suuresti. Me, jotka katsomme asiaa näkökulmasta, jota henkivakuutusyhtiöt eivät hyväksyisi, sanomme, että sellaisia ihmisiä on hyvin harvassa, jos ollenkaan, jotka ovat antautuneet edellä lueteltuihin paheisiin, ihmisiä, jotka ovat aivan varmoja siitä, että tuollainen toiminta johtaa heidät lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Sellainen on mâyân rangaistus. "Paheet" eivät vältä rangaistustaan, mutta syytä rangaistaan, ei seurausta, ei varsinkaan odottamatonta, vaikkakin todennäköistä seurausta. Voitte yhtä hyvin nimittää itsemurhaajaksi ihmistä, joka kuolee myrskyssä merellä kuin sellaista, joka tappaa itsensä liikatyöllä. Vesi saattaa hukuttaa ihmisen ja liikanainen aivotyö saattaa pehmittää aivot ja aiheuttaa kuoleman. Sellaisessa tapauksessa kenenkään ei pitäisi kulkea Kalapanin yli eikä myöskään kylpeä pelätessään pyörtyvänsä ja hukkuvansa (tunnemmehan kaikki sellaisia tapauksia). Kenenkään ei myöskään pitäisi toimia, kaikkein vähiten uhrata itsensä kiitettävän ja siunauksellisen syyn tähden, kuten monet meistä (H.P.B. yhtenä) tekevät. Nimittäisikö Mr. Hume häntä itsemurhaajaksi, jos hän nyt kuolisi nykyisen työnsä ääreen? Vaikutin on kaikki ja ihmistä rangaistaan suoranaisesta vastuusta, ei koskaan muuten. Uhrin kyseessä ollen luonnollinen kuolemanhetki tapahtuu tapaturman johdosta ennenaikaisesti, jota vastoin itsemurhaa-ja aiheuttaa kuolemansa vapaaehtoisesti ja varmasti ja harkitusti tietäen sen välittömät seuraukset. Siksi ihminen, joka aiheuttaa oman kuolemansa satunnaisen mielenhäiriön johdosta, ei ole felo de se henkivakuutusyhtiöiden suureksi suruksi ja huoleksi. Hänestä ei myöskään tule kama lokan kiusausten uhria, vaan hän vaipuu uneen, kuten jokainen muukin uhri. Guiteau ei jää maan ilmapiiriin korkeammat prinsiippinsä yläpuolellaan -toimettomana ja halvaantuneena paikallaan. Guiteau on astunut tilaan, jonka kestäessä hän aina ampuu presidenttiään, täten hämmentäen ja sekoittaen miljoonien ihmisten kohtaloita. Hän on tilassa, jossa häntä aina kuulustellaan ja aina hirtetään. Hän leijailee tekojensa ja ajatustensa heijastuksissa, varsinkin niissä, joita hän koki mestauslavalla . . . . . . . . . . . . . . hänen kohtalonsa. Mitä niihin tulee, "joita kolera, rutto tai viidakko-kuume tappoi", niin he eivät olisi voineet joutua niiden uhriksi, elleivät he olisi syntymästään asti kantaneet itsessään näiden tautien siementä.
"Siis suurin osa spiritualistien ilmiöistä", rakas veljeni, ei johdu hengistä, vaan totisesti - "kuorista".
3) "Vilpittömien, tavallisten, luonnollisen kuoleman kärsineiden ihmisten henget jäävät... maan ilmapiiriin muutamista päivistä muutamiin vuosiin", ajaksi, joka riippuu heidän valmiudestaan tavata luomuksensa, ei luojaansa; hyvin vaikeatajuinen asia, kuten tulette näkemään myöhemmin, kun olette enemmän perillä siitä. Mutta miksi he "seurustelisivat" ihmisten kanssa? Seurustelevatko rakastamanne ihmiset kanssanne unensa aikana objektiivisesti? Vaaran tai kiihkeän myötätunnon hetkinä voivat samalla tavoin värähtelevät ajatusvirtanne, jotka tässä tapauksessa luovat jonkinlaisen henkisen sähkövirran ruumiidenne väliin - kohdata ja painautua molemminpuolisesti toistensa muistiin; mutta silloin olette eläviä, ette kuolleita ruumiita. Mutta kuinka voi tajuntaa vailla oleva viides prinsiippi (katsokaa yllä) vaikuttaa tai olla yhteydessä elävän elimistön kanssa, ellei siitä ole jo tullut "kuori"? Jos ne joistakin määrätyistä syistä jäävät tuollaiseen letargiseen tilaan useiksi vuosiksi, niin elävien henget saattavat nousta niiden luo, kuten teille on jo kerrottu; ja tämä saattaa tapahtua paljon helpommin kuin devachanissa, jossa henki on liian syventynyt persoonalliseen autuuteensa kiinnittääkseen paljonkaan huomiota tungeksivaan element-tiin. Sanon - ne eivät voi.
4) Valitettavasti minun täytyy esittää teille vastaväitteeni. En tiedä mitään "tuhansista hengistä", jotka esiintyvät piireissä - enkä todellakaan tunne ainoatakaan "täydellisesti puhdasta piiriä" - ja "opettavat korkeinta siveellisyyttä". Toivon, ettei minua tulla nimittämään juoruilijaksi kaikkien muiden minulle annettujen nimitysten lisäksi, mutta totuus pakottaa minut sanomaan, ettei Alan Kardec ollut aivan tahraton elämänsä aikana, eikä hänestä ole sittemmin tullut hyvin puhdas henki. Mitä "korkeimman siveellisyyden" opettamiseen tulee, asuntoni lähellä on Dugpa-petturi. Hyvin merkillinen mies. Ei erikoisen voimakas noitana, mutta sen sijaan hyvin voimakas juoppona, varkaana, valehtelijana ja - puhujana. Tässä viime mainitussa roolissaan hän voisi antaa tasoitusta ja silti voittaa Gladstone'n, Bradlaugh'n ja vieläpä arvoisan H.W. Beecher'in. Hänen kaltaistaan kaunopuheista siveellisyyden saarnaajaa ja samalla kertaa suurempaa Herransa käskyjen rikkojaa ei ole koko U.S.A:ssa. Tämä Shapa-tung Lama voi janoisena ollessaan panna koko äärettömän suuren "keltamyssy"-maallikkojen kuulijakunnan itkemään vuotuisen kyynelmääränsä kertoessaan aamulla katumuksestaan ja kärsimyksistään ja sitten illalla juovuksissaan ryöstää koko kyläkunnan nukutettuaan sen mesmerisoimalla syvään uneen. Lakkaamaton siveellisyyden saarnaaminen ja opettaminen määrätty tarkoitusperä mielessä merkitsee hyvin vähän. Lukekaa "J.P.T.":n kirjoitus Light-lehdestä, niin saatte vahvistuksen tähän kertomukseeni.
(A.P.S:lle 5). "Pimennys" tapahtuu vasta kun kierroksen viimeinen ihminen on siirtynyt seurausten piiriin. Luonto on liian hyvin, liian matemaattisesti järjestynyt erehtyäkseen toiminnassaan. Sen planeetan pimennys, jolla viidennen kierroksen ihmiset nyt kehittyvät, tapahtuu tietysti muutaman nykyään täällä olevan edelläkävijän jälkeen. Mutta ennen sitä aikaa meidän on lähdettävä, emmekä enää kohtaa Pioneerin toimittajana ja hänen nöyränä kirjeenvaihtajanaan.
Kun nyt olen osoittanut, ettei Theosophist-lehden lokakuun numero ollut täysin virheellinen eikä ristiriidassa myöhempien opetusten kanssa, niin K.H. saanee teidät "sovittamaan nuo kaksi keskenään"?
Jotta yhä enemmän tulisitte sopusointuun Eliphaksen kanssa, lähetän teille erään hänen esityksensä, jota ei ole koskaan julkaistu. Se on kirjoitettu suurella, selvällä, kauniilla käsialalla ja varustettu kauttaaltaan minun huomautuksillani. Tämä voi paremmin kuin mikään muu antaa käsiinne avaimen kabbalististen arvoitusten ratkaisemiseksi.
Minun on kirjoitettava Mr. Humelle tällä viikolla; lohduttaakseni häntä ja osoittaakseni, että ellei hänellä ole voimakasta elämänhalua, hänen ei tarvitse vaivata itseään devachania ajattelemalla. Ellei ihminen rakasta voimakkaasti tai vihaa voimakkaasti, hän ei pääse devachaniin tai avitchiin. "Luonto sylkee välinpitämättömän suustaan" merkitsee vain, että se hävittää persoonalliset minät (ei kuoria eikä vielä kuudetta prinsiippiä) kama lokassa ja devachanissa. Tämä ei estä heitä ruumistumasta uudelleen välittömästi - ja ellei heidän elämänsä ole ollut hyvin paha - ei ole mitään syytä, etteikö ikuinen monadi löytäisi tämän elämän lehteä vahingoittumattomana Elämän Kirjasta.
K.H.

Lähde: Mestarien kirjeet A.P. Sinnettille Mahatma M:ltä ja K.H:lta, Lahden Minerva ry, 1997
VÄLIOTSIKOT TOIMITUKSEN