Valkoinen ja musta magia
(Sauli Siekkinen)

Kaikki magia perustuu ihmisen ja maailmankaikkeuden eli mikrokosmoksen ja makrokosmoksen samankaltaisuuteen. Kuten Trismegistoksen Smaragditauluun on kirjoitettu: ”Niin kuin ylhäällä, niin alhaalla.” Oppimalla tuntemaan voimia ja herättämällä niitä itsessään maagikko saavuttaa tietyssä määrin valtaa myös vastaaviin yleismaailmallisiin voimiin. Jo ihmisen tajunnantilojen tarkastelu antaa esoteerista tietoa maailmankaikkeuden salaisuuksista. Vedoissa kuvataan kolme tajunnantilaa eli Jagrat – valveillaolon tila, Svapna – unennäön tila ja Susupti – uneton uni, jotka esiintyvät sekä ihmisellä, mikrokosmoksella että universumilla, makrokosmoksella.

Vedat kutsuvat näitä kolmea tajunnantilaa nimellä Tripura tai Tridhama, ja ne syntyvät kolmen universaalin prinsiipin Sattvan, Rajahin ja Tamasin vaikutuksesta Purusaan eli henkeen. Noille kolmelle tajunnantilalle on ominaista, että niissä tiedostaja (bhokta), tiedostettu (bhogya) ja tiedostaminen (bhoga) ovat eriytyneet toisistaan, tosin sanoen henki tiedostaa aineen, joka tulee objektiksi, ja silta näiden kahden välillä on itse tiedostamisen prosessi. Neljäs tila, Caturtha-Pura on alkuperäinen puhtaan hengen tila, missä mitään ilmennystä ei ole tapahtunut, vaan henki on yksin olemassa, ja tiedostaja, tiedostettu ja tiedostaminen ovat yhtä. Tätä tilaa kutsutaan myös nimellä Turiiya, Kabbalassa se on yksiolennollinen Ain-Suf.

Turiiya on ilmentymättömän Logoksen tila ennen maailmankaikkeuden syntyä. Kun ensimmäinen aineen prinsiippi, Sattvaguna, tietoisuusperiaate, alkaa vaikuttaa universaaliin henkeen, syntyy Ksiirasamudra eli maidon valtameri. Tämä on kosminen Jagrat eli valvetila. Sattvagunan väri on valkoinen ja sitä kuvaa puhtaan maidon valtameri, jossa kaikki myöhemmin syntyvät asiat ovat sulautuneena periaineeseen, Mulaprakritiin aivan kuin spektrin eri värit ovat mahdollisuuksina valkoisessa valossa. Tämä on salatun aatteilun taso, jossa Purusa, henki tiedostaa kaikkien asioiden alkusyyn. Logos, tuon valvetilan tiedostaja, on ilmennyksessään Para-tasolla ja on nimeltään Virat tai Vaeshvanara. Tämä taso vastaa Kabbalan Atziluthia, alkusyiden maailmaa. Vedat käyttävät tästä Logoksesta nimitystä Shabdabrahman, Brahman äänen muodossa. Tämä taso on myös karana eli maailmankaikkeuden alkusyy.

Taso, joka seuraa ilmennyksessä tätä kausaalista universumia, on hienojakoinen eli sukshma maailmankaikkeus. Kun toinen aineen prinsiippi, Rajoguna , toimintaperiaate, aloittaa vaikutuksensa, syntyy Garbhodaka eli luomisen virta. Tämä on kosminen unitila, jossa Hiranyagarbha (=kultainen kohtu tai kultainen muna) eli Logos tällä tasolla uneksii maailmasta. Logos eli sana (ääni) on Pashyanti-tasolla. Hänen unennäkönsä muokkaa plastista periainetta ja alkaa eriyttää siitä ajatusmuotoja ja alkusyitä. Sen vuoksi tätä tasoa kutsutaankin kaikkiallisen aatteilun tasoksi, joka vastaa Kabbalan Briahia perusmuotojen maailmaa. Sanskritin aakkosto koostuu 16 vokaalista ja 34 konsonantista. Näitä 50 aakkosta nimitetään yhdessä varnamalaksi eli kirjaimista tehdyksi helminauhaksi. Vokaalit eli svaravarna ovat yhteisnimeltään Karanabrahman – alkusyy-Brahman. Vokaalit voidaan lausua yksinään ilman toisten kirjaimien apua toisin kuin konsonantit, jotka vaativat aina toisen kirjaimen eli yleensä vokaalin lausumisen helpottamiseksi ja sen vuoksi niitä on pidetty puhtaina äänteinä. Ilmennys alkusyy-Brahmanin tasolla on svagata , itsekohtainen, ja svarasatmaka, puhdas lakkaamaton autuaallinen virta (”sva” =”itse”). Se on yksi, vapaasti virtaava ääni, jossa ei ole erilaistumista tai eri osien yhdistelmiä. Alkusyy-Brahmania seuraa Karyabrahman eli seuraus-Brahman tai ilmennys-Brahman, joka koostuu konsonanteista. Konsonanteista käytetään sanskritissa nimeä vyanjana eli erityisen ominaisuuden omaavia kirjaimia, joka tarkoittaa myös monikkomuotoa, moninaisuutta. Karyabrahman on vastaavasti ominaisuuksiltaan paragata, ulkokohtainen ja pararasatmaka katkelmista koostuva.

Kolmas aineen prinsiippi, Tamoguna eli karkeuttava periaate synnyttää syvän unitilan, jota kutsutaan Karanarnavaksi eli syiden mereksi. Logos tällä tasolla on Iishvara eli ilmennyt Logos, äänen Madhyama-taso. Kaikkiallinen aatteilu on loppunut ja maailmankaikkeus on vihdoin saanut muotonsa karkeuttavan periaatteen ansiosta. Tämä on Kabbalan Yetzirah eli älyllinen tai luova maailma. Karanarvana on ulosvuotanut syy, kosminen järjestyssuunnitelma, joka toimii esikuvana ilmenneelle materiaaliselle maailmalle. Karanabrahmanin muuttuminen Karyabrahmaniksi tarkoittaa yhden tulemista moneksi. Se, mikä alussa oli ilmaistavissa vokaalien summan kuvaamana alkuperäisenä Sanana, Shabdabrahmanina tai AUM:na, on nyt muuttunut konsonanttien kuvaamaksi moninaisuudeksi, jossa jokainen äänne kuvaa yhtä olemuspuolta ehdottomasta. Tämä on devojen, jumalolentojen maailma, jossa ihmismielelle lukemattomat joskin edeltävään tasoon verrattuna selvästi rajatut elävät, aineettomat voimat värähtelevät ikuisessa maailmaneetterissä. Noilla voimilla ei ole niitä rajoittavaa tai kahlitsevaa aineellisesta ruumista vaan itse värähtely on niiden olemus. Nämä voimat ovat kaiken myöhemmin ilmentyneen sielu tai tosiolemus, ikään kuin henki ja merkitys lausuttujen sanojen takana. Itämaisissa uskonnoissa jumalolennot esitetään yleensä puolisoidensa kanssa, joista käytetään nimeä shaktit, voimat. Deva on itse merkitys ja hänen shaktinsa on värähtely, voima, johon deva on puettu ja josta se on erottamaton. Nämä devat eivät kuitenkaan ole ihmisen kaltaisia, itsenäisiä ajattelevia ja tahtovia olentoja, vaan puolitietoisia luonnonvoimia, jotka kaikki suorittavat toimintansa välttämättömyyden pakosta yhden kosmisen lain ja Logoksen tahdon alaisina.

Hienojakoisen tason värähtelyt muodostavat yhdessä matrika-varnan, kirjainten verkon tai matriisin, joka synnyttää kaikki ilmentyneet asiat. Noiden kirjainten tai värähtelyiden yhdistelmät, muunnelmat ja niistä kootut sanat ovat ilmentyneen maailman asioiden ja aineellisten kohteiden tosiolemuksia, niiden signatuurat (signaturae rerum) kuten länsimaisen okkultismin termi ilmaisee. Signatuura tai ”salattu nimi” (nomina arcana) ei tarkoita materiaan kahlehdittua ”kuollutta” sanaa (vrt. ”Necronomicon” – ”Kuolleiden nimien kirja”) tai siitä johdettua merkitystä, puhumattakaan ihmisten asioille antamaa nimitystä, vaan se on fyysisistä kahleista vapaa värähtely, joka kaikuu henkiselle ymmärryskyvylle kuultavana ikuisen maailmaneetterin valtakunnassa. Nämä todelliset Nimet ja niiden muodostama matrika-varna on useiden uskontojen kuvaama ihmiskunnan alkuperäinen kieli tai paratiisin kieli, jota myöhemmän ajan okkultistit yrittivät turhaan johtaa hepreasta, Egyptin hieroglyfeistä ja muista muinaisista kielistä.

Aineellisella tasolla sanat ovat fyysisesti kuultavia ja karkean, aineellisen ulkokuoren omaavaa puhetta, vaikhiri-shabda. Valtaosalle ihmiskunnasta sanat ovat näitä kuolleita, materiaan kahlehdittuja ja ulkokohtaisia ilmaisuja ja puhe pohjautuu ainoastaan aivojen luomille assosiaatiolle opituista merkityssisällöistä. Tämä on viimeinen taso, Kabbalan Assiah eli muotoja synnyttävä maailma. Siellä Logos (ääni) on saanut aineellisen ilmennyksen eli on kuultava, lausuttu sana, Vaikhirii. Kosminen tietoisuus on tällä tasolla vaipunut syvään unettomaan uneen.

Magian tavoite, että tuntemalla ”salatut nimet” ja signatuurat saavutetaan valta yli ilmenneen maailman, ei ole väärä. Magian teokset, länsimaiset grimoiret ja vastaavat itämaiset kirjoitukset ovat listanneet lukemattomia taikakaavoja, juurimantroja ja okkultistisia sinettejä (sigil) eri ilmiöiden takana, mutta näiden kaavojen ulkoinen tunteminen ei yksin riitä. Ne täytyy vapauttaa aineellisesta sidonnaisuudestaan eräänlaisen mentaalisen prosessin kautta ja herättää jälleen ”eläväksi” hienojakoisella tasolla. Tätä prosessia kutsutaan mantra-chaitanyaksi. Siinä maagikko herättää tietyn shabdan avulla vastaavan devan olemuksen mielessään, ja tilaa, missä hän saavuttaa täyden ymmärryksen devan olemuksesta (artha) mielessään tai paremminkin kun devan värähtely täyttää kokonaan hänen oman mielensä, kutsutaan mantra-siddhiksi. Silloin maagikko on saavuttanut täyden hallinnan kyseisen devan yli ja siten hallinnan vastaavaan luonnonilmiöön Tämä on siddhi eli okkulttinen voima. Mantra-siddhin saavuttaminen vaatii täydellisen mielen hallinnan, ja sen saavutettuaan maagikko voi aina halutessaan ”herättää” kyseisen devan mielessään ja käyttää okkulttista voimaansa.

Maagikko, joka on saavuttanut vallan näiden puolitietoisten devojen yli, voi käyttää voimiaan joko hyvään tai pahaan. Devat eivät erottele hyvää tai pahaa vaan edustavat kukin jotakin luonnonvoimaa, joka ei absoluuttisesti ole hyvä eikä paha, vaan täyttää ainoastaan Logoksen sille antaman tehtävän. Ihmisen tahto antaa kuitenkin mahdollisuuden käyttää niitä joko muiden olentojen auttamiseen tai sitten vahingoittamiseen. Ensin mainittu on valkoista magiaa ja jälkimmäinen mustaa. Henkisen kokelaan pitäisi kuitenkin pidättäytyä kummastakin, sillä puuttuminen kosmoksen asioihin on aina itsekästä Se vain osoittaa, että ihminen ei ole hyväksynyt kaikkea ohjaavan Logoksen tahtoa ja järkeä vaan yrittää kapinoida vastaan ja perustella asiat omalla vähäpätöisellä järjellään. Todellinen mestari hallitsee kyllä devoja, mutta koskaan mene Logoksen tahtoa ja suurta järjestyssuunnitelmaa vastaan.

LAHDEN MINERVA